5.8.2012

"It's a girl!"

Kello kuuden aikoihin illalla tosiaan saavuin määränpäähäni, Louisvilleen, Kentuckyyn. Lentokentällä vastassa odotti joukko ihmisiä kyltin kanssa! Hostmama antoi lämpimän halin heti alkuun ja isä auttoi löytämään matkalaukkua hihnalta. Kentälle oli tullut vastaan myös pari muuta vaihtaria isäntäperheineen ja ihanaksi ylläriksi paljastui että alueelta löytyy toinenki suomityttö! 
Yli 24h valvomisen jälkeen väsymys vähän painoi, mutta lähdettiin kuitenkin sitten vielä syömään aluevalvojan tykö. (Onneksi, olin meinaan syönyt päivän aikana pelkän keksin ja smoothien!) Mutustelun jälkeen lähdin tyytyväisenä nukkumaan uuteen kotiin korkeeseen jenkkisänkyyn!
Hostperhe vaikuttaa ainakin tähän mennessä tosi mukavalta, mutta vietän täällä vain seuraavat pari kuukautta, jonka jälkeen lähden jonnekkin lähimaastoon seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi:)

Sunnuntaina aamulla herään kahdeksitoista soittamaan vihdoista viimein kotioppäin:) Ei osaa tulla edes kunnolla ikävä kotiin, kun näkee kaikki ihmiset kameran kautta! Yhdeltä oli sitten lähtö ensimmäisille bridal showereille jenkeissä! Ruoka oli ihanaa ja ihmiset tosi ystävällisiä. Sain sieltä lahjankin, jonka mukana tuli pesusieni ja saippuaa;p Syyskuussa sitten samoihin häihin, jotka kuulemma vietetään eläintarhassa! Saa nähdä mitä häävastaanotosta tulee elefanttihäkin vieressä..

                                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti